9/12/2016

kuva eräästä päivästä, jona aurinko laski kello 19:50

kasvamisen löyhkä on vaihtunut kuolevaan
tuoksuun
kylven siinä, painan kasvojani manalan syliin
multaa kynsien alla, havunneulasia kielellä
pistävät sanat puhkovat reikiä poskien ihoon
päivät ovat valkeakuulaita
kuten omenat, läpikuultavia maultaan
happamia, puhki valottuneita taivaita
joilta syövyttävä kajo valuu rakennusten katoille
ja ikkunoista nukkuvan korviin

niin että elämisen äänet alkavat muistuttaa
lumisateen kohinaa (näyttöpäätteessä
porraskäytävässä murtuneita signaaleja)
Untitled
hiljaiseloa, mikään ei ole tuntunut oikealta kasvualustalta
lähinnä olemisen palasia siroteltuna sinne tänne
niin että kokonaiskuvaa on myöhemmin mahdotonta muodostaa
(on helpompi säilyä olemassa vain kangastuksenomaisena häivähdyksenä)


nyt olen uskaltanut seisahtua
monta tyhjää seinää täynnä pehmeää valoa
monta kuukautta auki
ajattelin että joko nyt olisi aika yrittää sulkea näitä jonnekin 
oikeiden kansien väliin